Artist's statement

Biografia

Laura Melkinen (s. 1975 Liperi) on pohjoiskarjalainen kuvataiteilija ja taidemaalari, joka asuu ja työskentelee Kontiolahdella. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta 2005. Melkinen on toiminut kuvataiteilijana, kuvataiteen alan opetus- ja ohjaustehtävissä sekä alan yhdistys-, järjestö- ja luottamustoimissa. Melkinen työskentelee pääasiassa suurikokoisten öljyvärimaalausten, mutta myös sekatekniikka- ja esinekoosteteosten sekä yhteisötaiteen parissa. Melkisen teoksia on ollut esillä lukuisissa yhteisnäyttelyissä sekä yksityisnäyttelyissä mm. Helsingissä, Lahdessa ja Kuopiossa sekä Varkauden taidemuseossa.

Työskentelystä kuvataiteilijana

"Etsin teosteni aiheita monesti lähiympäristöstäni - kiinnitän huomiota arjen pieniin kauniisiin tai huomionarvoisiin juttuihin, jotka ovat monasti turhaan aliarvostettuja. Taiteeni kohteena voi olla mikä tahansa asia, joka herättää mielenkiintoni. Pidän myös luonnon- ja kierrätysmateriaalien käytöstä taiteeni välineenä; visuaalisena ihmisenä kiinnitän huomioni usein yksityiskohtiin, kiinnostaviin esineisiin ja sommitelmiin. Vaikka työskentelyni on ajoittain impulsiivista ja nopeaa, saatan ajatuksissani muhitella jotain ajatusta vuosia, ennen kuin se jalostuu konkreettiseksi teokseksi. Taide tulee ajallaan.

Ennen kuvataiteilijan uraani opiskelin yliopistossa metsänhoitajaksi, mikä näkyy monien teoksieni luontoyhteyksissä sekä tutkimuksellisessa tavassa tehdä taiteilijan työtä. Työskennellessäni havainnoin, etsin ja tutkin, ehdotan, ihmettelen, väitän, keskustelen ja perustelen. Vaikka olen taiteilijana vaihtelunhaluinen ja monipuolinen, huomaan aina palaavani siksi taidemaalariksi, jota kiehtoo valo ja väri. Maalatessani tiedostettu, viileä analyyttisyys antaa tilaa kokemuksellisuudelle, kehollisuudelle, tunnetiedolle ja ilmaisulle. Maalatessa tärkeää on vain maalaaminen. Aina ei voi tietää, minne lähtiessään tulee kulkeneeksi, mutta matkalla oppii kaikenlaista. Itsestään, ihmisyydestä ja elämästä."

Maalaamisesta

“Minulle maalaus on esine, jossa käsitellään maaliaineen ja värin keinoin eri aistein havaittavissa olevia ilmiöitä jollakin pinnalla. Maalauksessa sen kuva-aihetta tai rakenteellisia osasia oleellisempia ovat maaliaine ja värin käsittely. Minulle tärkeää on myös itse maalaaminen, tapa, jolla maalaus on tehty, eli maalarin käsiala ja ele, joka tallentuu teokseen. Maalauksessa oleellista on myös sen vaatima intensiivinen läsnäolo ja maalauksen nautinnollisuus, eräänlainen maalaamisesta saatava esteettinen ja aistillinen mielihyvä.

Maalaamistapahtuma on kokemuksellista toimintaa, jossa yhdistyvät sekä mielen että kehon toiminnot, järki ja tunteet, tiedostettu ja tiedostamaton ajattelu. Alitajuntamme toimii kuvallisella tasolla, ei kielellisen tai käsitteellisen koodiston keinoin. Minulle maalaaminen on elintärkeä prosessi, jossa yhdistyvät intuitiivinen sählääminen ja kognitiivinen, analyyttinen pohdiskelu. Maalatessani koen voivani ilmaista jotakin sellaista, mitä en muulla tavoin voi ilmentää. Maalaaminen on inhimillistä toimintaa ja tähtää aina jonkinlaiseen vuorovaikutukseen. Maalatessani rakennan kuvaa paitsi itsestäni, myös maailmasta, jossa elän. Maalaus on rehellinen työmuoto; se on kokemuksellisella tasolla aina totta.

Maalaus taiteen tekemisen muotona on aina sidoksissa aikaansa, mutta myös taiteen historiaan. Sitä ei voida tarkastella täysin erillisenä, autonomisena asiana, vaan se on aina jollakin, vaihtelevalla tavalla, suhteellista. Maalaamiseni voidaan sijoittaa osaksi modernismin ja käsitetaiteen muokkaamaa maalaustaiteen traditiota ja jatkumoa. Sillä niin pitkään, kun maalauksia syntyy, maalaus ei voi loppua, sillä jokainen maalaus muokkaa aina maalauksen kerrottua tarinaa, maalaustaiteen loputtomasti ei-valmista historiaa. Niin kuin ihmisen kokemusmaailma, myös yksittäinen maalaus on aina rajallinen, mutta se näyttää ja paljastaa aina paitsi rajansa, myös maalauksen ajatuksellisen rajattomuuden. Maalaus ei ole joko-tai, vaan se on sekä-että; sen ei tarvitse olla loogista ja selitettävissä.

Nykymaalauksessa on tärkeää se, millaista persoonallista maalausajattelua se ilmentää. Maalaamalla työskenteleminen, maalauksen kautta eläminen, on myös sinänsä väite maailmasta. Se on eräänlainen vaihtoehto olemassa olon mieltämiselle ja tarjoaa hitaudessaan, hiljaisuudessaan ja läsnäolossaan mahdollisuuden erilaiselle kohtaamiselle; maalaus sisältää mahdollisuuden molemminpuoliselle koskettavuudelle. Maalaus ei toimi täysin toisinnettuna, se edellyttää kokijaltaan aitoa kohtaamista paikan päällä, samassa tilassa.

Oma maalaamiseni on kehittymässä tilallisempaan suuntaan. Pyrin ulos rajatusta pinnasta, kehyksestä, maalaustaiteen tradition rajaamasta suorakulmaisesta kuvatilasta. Samalla haluan vaalia herkkyyttäni, lapsen eläytymiskykyä ja aitoa ihmettelyä, havaitsemista, kysymistä. Maalaus voi olla elämän yllätysmomentti, joka käsittelee epämääräisyyttä, epätietoisuutta, epävarmuutta. Voisinko sietää maailmassani jotain ei-määrittynyttä, tarkentumatonta? Yritykseni määritellä maalaustaidetta täsmällisen järkiperäisesti on avannut minulle oven maalaamisen ymmärtämiseen, mutta ei sen rajaamiseen tai luokitteluun. Maalaus on hyvin kiehtova asia. Maalauksen maailma täytyy kokea maalaamalla.“