Art Karelia 2016 teosvälitys Taidekeskus Ahjossa

Art Karelia -teosvälitystapahtuma avataan Taidekeskus Ahjossa sunnuntaina 9.10.2016. Tapahtumassa on esillä Joensuun Taiteilijaseuran ammattitaiteilijoiden teoksia. Teosvälitystapahtuman luonteen mukaisesti ostetun teoksen saa heti mukaansa. Myös osamaksu on mahdollista. Näyttelyssä ei ole myöskään ostopakkoa eikä pääsymaksua.

Art Karelia järjestetään jo viidettä kertaa. Tapahtumasta on muodostunut myös pohjoiskarjalaisen nykytaiteen kattava katselmus. Tänäkin vuonna esillä on lähes kaikilla kuvataiteen menetelmillä tehtyjä teoksia kymmeniltä tekijöiltä eri puolilta maakuntaa.

Tänä vuonna Art Karelia -teosvälitystapahtuma kestää kolme viikkoa 30.10. asti. Tapahtumassa on myös muuta ohjelmaa, kuten performanssi-esityksiä ja taiteilijatapaamisia.

- Osallistun tapahtumaan maalauksella "Paratiisi", öljyväri mdf-levylle, halk. 50 cm, vuodelta 2014, jossa teos siis myynnissä.

Joensuun Taiteilijaseura ry

Taidekeskus Ahjo

Tapahtumasivu facebookissa

Takaisin

  COPYRIGHT © 2015 LAURA MELKINEN
SIVUSTON TOTEUTUS SUPERMAAILMA
29.8.2017 - 13:34