Ajankohtaista

Tilaustyö Kontiolahden kunnantalolle

Maakuntajuhlan 5.1.2017 maalausnäytöksessä aloitettu tilaustyö, jonka Pohjois-Karjalan maakuntaliitto lahjoitti Kontiolahden kunnalle.
Teos paikallaan Kontiolahden kunnanatalon 2 krs. aulassa.

Art Karelia 2016 teosvälitys Taidekeskus Ahjossa

Art Karelia -teosvälitystapahtuma avataan Taidekeskus Ahjossa sunnuntaina 9.10.2016. Tapahtumassa on esillä Joensuun Taiteilijaseuran ammattitaiteilijoiden teoksia. Teosvälitystapahtuman luonteen mukaisesti ostetun teoksen saa heti mukaansa. Myös osamaksu on mahdollista. Näyttelyssä ei ole myöskään ostopakkoa eikä pääsymaksua.

Art Karelia järjestetään jo viidettä kertaa. Tapahtumasta on muodostunut myös pohjoiskarjalaisen nykytaiteen kattava katselmus. Tänäkin vuonna esillä on lähes kaikilla kuvataiteen menetelmillä tehtyjä teoksia kymmeniltä tekijöiltä eri puolilta maakuntaa.

Taiteilijaopettajat Ahjossa 5.-28.6.2016

Taiteilijaopettajat Ahjossa 5.-28.6.2016 Kahdenkymmenen taiteen opetustyötä tekevän kuvataiteilijan yhteisnäyttely Taidekeskus Ahjossa Joensuussa.
Avajaiset ma 6.6. klo 18, Tervetuloa!

 

Taidekauppahalli 2.-30.7.2016 Joensuussa

Taidekauppahalli

Kuvataiteen läänintaiteilija Lotta Pyykkösen ja Joensuun taiteilijaseura ry:n toteuttama kesäinen pohjoiskarjalaisen ammattikuvataiteen pop-up myyntinäyttely Joensuun torin sydämessä, kauppahallissa. Ohjelmassa mm. esityksiä ja taiteilijatapaamisia, kuvataiteilija Laura Melkinen tavattavissa keskiviikkona 27.7. klo 12 alkaen, tervetuloa!

 

Teoksia esillä OfficePro Joensuu:n toimitiloissa

Kokoelma Laura Melkisen maalauksia on esillä OfficePro Joensuun toimipisteen tiloissa osoitteessa Teollisuuskatu 11, Joensuu. Avoinna liikkeen aukioloaikoina. Osa teoksista on myös myynnissä, ota yhteyttä taiteilijaan! http://officepro.fi/yhteystiedot#Joensuu

 

Karonkka, Tampere 14.11.-1.12.2015

Yhdeksän nykytaiteilijan muodostaman Karonkka-ryhmän yhteisnäyttely Taidekeskus Mältinrannassa, Tampereella 14.11.-1.12.2015. Näyttelyn taiteilijat ovat Laura Melkinen, Mikko Maasalo, Riikka Toivonen, Janette Holmström, Elisa Lientola, Minna Rissanen, Leena Illukka, Satu Jaatinen, Jaana Ahjokangas ja Jussi Nykänen.

Art Karelia -teosvälitys

Joensuun Taiteilijaseuran Art Karelia - teosvälitys 8.10.-18.10.2015 Taidekeskus Ahjossa Joensuussa. Avajaiset 8.10. klo 18, tervetuloa!

Art Karelia - nykytaiteen teosvälitys 8.-18.10.2015, Taidekeskus Ahjo, Joensuu

Art Karelia järjestetään tänä vuonna 8. – 18.10.2015 Taidekeskus Ahjossa, Joensuun keskustassa. Tapahtuma facebookissa: https://www.facebook.com/events/843194369112440/

Maalauksia, Raahe 24.9.-30.10.2015

Maalauksia, Galleria Myötätuuli, Raahe 24.9.-30.10.2015, yhteisnäyttely joensuulaisen taidemaalari Kari Virtasen kanssa.

Kari Virtanen:

Ihmisen naamataulu on hyvä taulun aihe. Ihmisen elämä on usein yhtäaikaa ylevää ja alhaista, surkeaa ja hupaisaa. Joskus se näkyy naamasta. Joskus sen saa näkyviin. Taiteellisia innoittajia ja vaikuttajia minulle ovat olleet mm. Edward Munch, Tyko Sallinen, J. Alfred Tanner, Charlie Chaplin, Federico Fellini, Gösta Sundqvist ja Martti Huuhaa Innanen.

Laura Melkinen:

Karonkka, Kouvola 4.8.-30.8.2015

Yhdeksän nykytaiteilijan muodostaman Karonkka-ryhmän yhteisnäyttely Taidekeskus Antareksessa, Kouvolassa 4.-30.8.2015. Näyttelyn taiteilijat ovat Laura Melkinen, Mikko Maasalo, Riikka Toivonen, Janette Holmström, Elisa Lientola, Minna Rissanen, Leena Illukka, Satu Jaatinen, Jaana Ahjokangas ja Jussi Nykänen.

Sivut

  COPYRIGHT © 2015 LAURA MELKINEN
SIVUSTON TOTEUTUS SUPERMAAILMA
9.12.2020 - 22:20